keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Surullisempi lopputulos

 Täytyi muutama viikko sulatella asiaa ennen kuin kirjailee tänne mitään. Minnin pennut alkoivat syntymään 56 vrk ensimmäisestä astutuksesta, noin viikkoa ennen kuin osasin odotella tätä kolmikkoa. Jo ensimmäisellä pennulla asiat olivat huonosti ja valitettavasti kukaan pennuista ei selviytynyt, vaikka Minni todella hienosti ja näppärästi hoiti synnytyksen. Nyt olemme keskittyneet samaan lapsukaiset menettäneen mamma -koiran paremmalle mielelle ja vähitellen ollaan voiton puolella.

Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun näin kävi. Kokemus oli aika rankka kasvattajallekin.

tiistai 30. toukokuuta 2023

Jaffalle ei pentuja tällä kertaa

 Jaffa on ultrattu nyt kahdesti ja ei kummallakaan kertaa ketään näkynyt. On siis todettava, ettei astutus syystä tai toisesta tuottanut tulosta tällä kertaa. Uusimme yrityksen seuraavaan juoksuun, joiden väli meillä yleensä 7-8kk, oletan osuvan jonnekin marraskuulle. Noutajanpentuja siis toiveissa tammikuulle 2024!

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Kääpiömäyräkoiran pentuja tulossa!

 Minni on ultrattu ja selkeästi siellä 3 vauvaa näytti ainakin olevan. Saa nähdä onko 3 lopullinen luku sitten Juhannuksen tienoilla vai onko siellä kenties ollut joku piilossa...

Pentueen emä on siis Minni, Flammean Xelena https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI33235/19&R=148.32
Minni on aika pieni koiruus, painoa on sellaiset 2,4kg, pikku prinsessa siis. Myös luonteeltaan. Minni viihtyy kotona syöden hyvää ruokaa (lihaa ja kermaviiliä etenkin tällä hetkellä, nappula menee jos on pakko) ja lepäillen joko pehmeässä pedissä, sohvalla/ nojatuolilla tai sitten kylpyhuoneen lattialämmityksestä nauttien. Ulkoilu pakkasilla ja sateella on inhottavaa, mutta sopivalla kelillä lenkkeily on oikein mukavaa. Myös välillä täysiä juokseminen, mutta toki hölkkälenkit eivät ole tämän minimäyriksen juttu. Aurinko on ihan best ja kotona siirrytäänkin auringon mukaisesti paikasta toiseen eli pientä itsensä grillaamista tykkää mäyrä tehdä. Meillä on lapsi, joten lapsien kanssa on tottunut olemaan ja samoin toki tulee pennut tottumaan. Myös muihin koiriin. Vieraat ovat ok, kunhan ne ensin haukutaan kunnolla ja annetaan mäyrän itse päättää tutustumisen tahti. Jotkut vieraat ovat kivempia kuin toiset, suosiota saa kartutettua tarjoamalla hyviä herkkuja ja rapsutuksia.

Pentueen isä on Niilo, Karvakatastrooffin Siis Eräänlainen Pituusennätys https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI35077/19&R=148.31
Niilo on kaniinimäyräkoira ja koska Minni on pieni, on valittu myös pieni uros. Minni on Niiloa pari senttiä korkeampi, mutta muuten koot aika samaa. Niilo on punainen herrasmies ja todella ihana luonteeltaan. Niilon kanssa ensitapaaminen oli jo viime syksynä ja kovasti herra hakeutui minullekin syliin ja seisoi myös rintakehää vasten tapittaen silmiin, hänellä oli asiaa. Luonteeltaan hieman Minniä pehmeämpi, sanoisin. Niilolla on ennestään yksi pentue, hiljattain syntynyt. Niilolla on myös näyttelyssä menestystä jonkin verran, tulokset näkyvät samasta linkistä kuin sukutaulu. 

Alle vielä kuvia tulevista vanhemmista. Ensin Niilo ja sitten Minni. Alimpana kesältä 2019 Minnin pari vauvakuvaa.







maanantai 24. huhtikuuta 2023

Pentusuunnitelmat 2023 vuodelle edenneet

 Ajattelin käydä lyhyesti päivittämässä tänne tilannetietoa. 

Kääpiömäyräkoiramme, Minni, on astutettu viime viikolla ja nyt jännätään sitten ultraan asti millaista tulosta siellä on saatu aikaiseksi.
Jaffa aloitti myös juoksunsa tuossa Pääsiäisen jälkeen ja on astutettu. Noin 4 viikon päästä on ultra edessä ja sitten jos karvavauvoja siellä näkyy, laitan tarkemmat tiedot yhdistelmästä tänne ja aloitamme vähitellen taas päiväkirjan pitoa.

Mikäli pentu mahdollisesta yhdistelmästä kiinnostaa, täältä löytyy ohjeita pennun kyselyyn:
http://kennelkerubin.blogspot.com/2021/06/tietoja-pennun-kysyjalle.html

Ja tosiaan kyselyitä kannattaa vasta laittaa, kun on varmistunut että pentuja olisi tulossa.

torstai 4. elokuuta 2022

Suunnitelmien siirtoa

 Jaffan juoksu on alkamassa. Meillä on myös tuon toisenrotuisen neidin juoksu jo alkanut ja koska myös hänelle on nyt suunnitelmissa pentue, ensimmäinen sellainen, on todettava ettei syksyn työkuorma ja kaksi pentuetta ole mahdollista. Aikaa ei jäisi riittävästi pentujen käsittelyyn ja hoitamiseen niin kuin itse haluan kasvattini hoitaa. Jaffan pentuesuunnitelma siirtyy siis ensi keväälle.

Mukavaa syksyä kaikille lukijoille ja onnea pennun etsintään! :)

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Juoksuja odotellessa

 Jaffa pitää meitä vielä jännityksessä, ja antaa odottaa juoksujen alkua. Pentukyselyitäkin on tullut jo muutamia, kannattaa kuitenkin malttaa vielä ja odotella että ensin juoksutkin alkavat ja että saamme astutuksesta iloisia uutisia. Juoksujen alun venyminen toki tarkoittaa myös sitä, että mikäli tästä pentuja tulee, ajankohdallisesti luovutuksessa olevat sitten vasta syksymmällä...

Alle kuva Jaffasta nauttimassa mökkeilystä pari viikkoa sitten.



tiistai 26. huhtikuuta 2022

Pentusuunnitelmia 2022

 Jaffalle on suunnitteilla pennut 2022 vuodelle, uros on alustavasti valittuna myös.

Juoksuja odotellaan touko-kesäkuulle, ja jos astutus onnistuisi tarkoittaisi se pentujen luovutusta elokuun lopulla tai syyskuun alussa. Lisäilen blogiin tietoa sitä mukaa, kun suunnitelmat etenevät "tekoihin" asti.

Alla kuva Jaffan 2021 kesän pennuista emänsä kanssa.


ps. Katsohan tietoja pennun kysyjälle täältä: http://kennelkerubin.blogspot.com/2021/06/tietoja-pennun-kysyjalle.html